Juhannusaatto

Nojailin Golfin konepeltiin ja seurasin katseella kun pari hyvännäköistä kissaa käveli laitoksen parkkipaikan halki. Nostin jalan puskurille ja koetin olla mahdollisimman paljon rikospoliisin näköinen. Niitä nauratti. "Kävelevät varmaan kulman taakse kauppaan hakemaan juhannusjuomia ja juttelevat keskenään että vittu mikä urpo, juhannusaattona duunissa", ajattelin. Ja tottahan se oli, vähänkään fiksummat ihmiset olivat tähän aikaan jo saunaa lämmittämässä. Hakala harppoi rappuja alas ja näytti tosi huonolta. Sen silmät oli punaiset ja vetiset oksentamisen jäljiltä. "Kävit sitten puhumassa norjaa", totesin sille kun se tunki tärisevällä kädellä sisupastilleja suuhunsa. "Joo, vitun huono olo", se vahvisti ja heitti omat liivinsä takapenkille. Hakala opiskeli arkkitehdiksi ja oli nyt vaan kesäduunissa. Kyllä se ihan koulut käynyt poliisi oli mutta onneksi oli tullut järkiinsä ja lähtenyt jatkamaan yliopistoon lyhyen virassaolon jälkeen. Se oli helvetin hyvä tyyppi, mutta ei tiennyt RP:n hommista enempää kuin sika satelliitista. Ja minä en senkään vertaa, tämä oli ensimmäinen vuoroni rikospoliisin kierrolla. Ja meidän pitäis muka lähteä tekemään kotiinsa kuolleen 79-vuotiaan miehen kuolemansyytutkintaa. Varsinaiset ammattilaiset. Hakala oli ollut edellisiltana kaverinsa polttareissa ja tietysti oli mennyt pitkäksi. "Onko meillä salkku?", kysyin siltä kun se ähräsi turvavyönsä kanssa. "On, mä katsoin auton ennen kuin lähdettiin tallista", se kähisi ja veivasi ikkunan auki. Tarkastelin vielä hetken sen krapulaista habitusta ja sanoin "Jos matkan aikana oksettaa, yrjöät vittu paitas sisään, taukoja ei sitten pidetä". Hyppäytin Golfin ajoradalle niin että Hakala kopsautti päänsä sivupilariin. Rikospoliisi on tulossa, älkää koskeko mihinkään. Just joo.

Pysäköin auton DDR-mallisen elementtikerrostalon pihalle. Se oli kaupungin luukkuja ja pihalla vetelehtivät penskat tunnistivat siviili-Golfinkin heti. "Lanssi meni jo, te ootte myöhässä" yksi pipopää kailotti pyöränsä selästä. "Jaa, miten sen nyt ottaa" mutisin itsekseni ja lähdin salkun kanssa kiipeämään toiseen kerrokseen. Huoneiston ovi oli raollaan ja tunsin jo tasanteella kropan imelän hajun. Eteisessä seisoi keski-ikäinen pariskunta, molemmat pönäköitä ja naamat yhtä punaiset kuin Hakalalla. Naisella oli nenällään kasvoihin sopimattomat, liian isot silmälasit mallia Euroviisut -76. "Rikospoliisista", tervehdin ja kohotin kaulasta riippuvaa virkamerkkiä. "Te ilmoititte?", jatkoin ja ohjasin pariskunnan käytävään Hakalan luo. Kaivelin siniset kumihanskat salkusta ja kuulin miehen selostavan käytävässä: "Joka viikko ollaan käyty...ei ole vastannut puhelimeen...sisko kai Ruotsissa...yksin se asui...tultiin sitten avaimella kun ei vastannut....". Haju oli sisällä asunnossa vieläkin etovampi ja pyörittelin tiikeribalsamipurkkia kädessäni. En mielellään käyttänyt sitä. "Kai se on yks vitun hailee haiseeko koko illan nenässä kroppa vai tiikeribalsami" ajattelin ja pudotin purkin takaisin avonaiseen alumiinisalkkuun. Kurkistin käytävään: "Suljen nyt oven, oliko teillä jotain täällä asunnon puolella?". Mies nosteli levottomasti farkkujaan joiden päällä hyllyi t-paidan puoliksi verhoama kaljamaha. Kaulassa sillä roikkui leijonariipus. "Niin, että sitä vaan, yksin vaan tuollaiset veteraanit ja muut, ei kukaan huolehdi...mutta somalit ja saatana neekerit ne vaan rahastaa...kaikki valmiiksi ostetaan...". Kuuntelin mökellystä vaivaantuneena ja vilkaisin Hakalaa. Sen otsalla helmeili sormenpään kokoisia hikipisaroita ja pelkäsin sen heittävän laatan äijän kengille. Siitäpä riittäisikin pubissa kavereille kertomista, ensin löydettiin ruumis ja sitten poliisi oksensi lenkkareille. "Niin, niin, niinhän se tahtoo olla", mumisin ja vedin oven kiinni.

Napsuttelin kameralla rullallisen kuvia asunnosta eteisestä lähtien ja asetin lämpömittarin pöydälle. Yksiö oli karusti sisustettu, pöytä, pari tuolia, tv, sänky ja tupakan tummentamat verhot. Pöydällä avattu piimäpurkki ja ylitsepursuava tuhkakuppi. Kroppa oli kyljellään sängyn edessä. Se oli ilmeisesti saanut kohtauksen istuessaan vuoteen reunalla, kaatunut eteenpäin lattialle ja maannut siinä nyt kuolleena muutaman päivän. Toinen poski oli painunut kasaan ja tekohampaat törröttivät ylähuulesta ulkona. Otin lisää kuvia ja vein kameran laukkuun. Avasin ikkunan ja katsoin kun Hakala istui pihakeinussa polttamassa röökiä. "Tämä jää siis mulle", ajattelin ja istuin lattialle kropan viereen. Huokaisin, levitin lomakkeen auki: "kuolonkankeus murrettavissa..." ja aloin vääntelemään vanhan miehen ohuita sormia. Ikkunasta kantautui lähikuppilan epävireinen karaokejollotus. Oli keskikesän juhla.